Lilypie Maternity tickers

15.2.2013

Iiiiks :D


Tänään se tipahti, meinaa ultra-aika postiluukusta! Oltiin jo menossa ulos, mutta olihan se kirje pakko avata. :D maaliskuun alkuun menee ja menkoista laskettuna pitäisi olla menossa 13 vko silloin. No mä toivoinkin, että päästään sinne mahdollisimman myöhään ja voi olla, että ihan toi myöhäinen neuvola-aikakin siirsi sitä. Saattaa olla ruuhkaa. :) Ainahan niitä vauvoja syntyy loppukesästä paljon. ;)

Luin nopeasti paperit läpi muistin virkistykseksi ja onhan siellä jokunen asia muuttunut. Silti jotenkin osaan nyt olla rauhallisemmin tämän raskauden kanssa kuin esikoista odottaessa. Aikaa vaan menee ja kohta mä huomaan, että tossa se pötsi pönöttää nenän edessä. :D Olo on ollut hyvä, mitä nyt välillä ruuat ja syöminen yököttää. Huh tätä ei saisi koskaan sanoa ääneen, kun kohta kulman takaa pamahtaa kasa oireita.

Liikunnat on olleet vähän niin ja näin, lähinnä rattaiden kanssa rämpimistä tuolla loskassa. Mutta liikunnan pariin päästään kyllä vielä. :)





Olin aikaisemmin jo aloittanut kertomaan esikoisen syntymästä, mutta tallensin vaan tekstin ja jätin luonnoksiin. Kuuntelin yks viikko radiota, olisko nyt ollut NRJ, kun siellä keskusteltiin synnyttämisestä ja kuinka siinä käy sitä ja tätä. No meillä kävi näin.

Mä olen siinä mielessä onnellinen, että mun synnytys oli nopea ja helppo kauheasta kivusta huolimatta. En pelännyt synnytystä etukäteen vaan halusin ajatella sen yhtenä kokemuksena elämässä. Luonto kyllä päättää miten se menee ja Suomessa on onneksi synnytykseen kuolleisuus pientä verrattuna moneen muuhun maahan.  Muistan, kun vikoina päivinä lasketunajan ohitettua sitä alkoi jo luulla joka päivä ja hetki, että nyt se alkaa! :D Luulin jo kerran, että lapsivedet menivät, mutta ei.

Mä en vieläkään usko miten kaikki tapahtui NIIN nopeasti.  Edellisenä iltana joskus 21.00 alkoi sattua tosi pahasti paikkoihin. Mietin, että no ei tässä mitään ja koetin nukkua sohvalla. Oltiin just käyty illalla muutamaa tuntia ennen tutkimuksessa ja lääkäri sanoi, että ei kauaa enää mene, pian syntyy ja tarkoituksella venytteli paikkoja. Melkein naureskelin, et älä nyt vitsaile. :D Yöllä sitten yhden aikoihin oli jo tosi tuskaista, kun kipu oli viiltävää ja mietin, et hitto mä kestän ja annan miehen levätä, että jaksaa sitten synnytyksessä ja hoitaa vauvaa. Kirjailin supistuksia ylös ja niitä tulikin joku 15 minuutin ajan säännöllisesti, mutta sitten loppuivat ihan muutaman jälkeen. Soitin sairaalalle ja siellä päivystäjä lähinnä naureskeli, että otat vaan reilusti panadolia ja meet nukkumaan, olet ensisynnyttäjä, että tuskin se vielä on missään vaiheessa.

Nukahdin sitten ja aamulla olo oli kuin ei mitään. Olin pettynyt, ettei lapsi synnykään. :D Menin päiväunille vielä 10-11 aikaan ja nukuin tunnin. Heti herättyä sanoin miehelle, että tuo kello ja paperia, johon aloin kirjata supistuksia. Ne oli vieläkin epäsäännöllisiä ja välillä jäi supistus välistä. Mietin, että no vieläkään ei voi lähteä sairaalaan. Kävin sitten kaikessa rauhassa kuumassa suihkussakin ja se helpotti oloa. Joskus yhden maissa alkoi taas rytistä ja koetin syödä jotain, ettei taju lähde synnyttäessä. Supistukset tuli 8-5 minuutin välein säännöllisinä, kesto 30-60 sek. Sanoin vielä miehelle, että eihän tässä mitään kiirettä ole, keitä vaan kahvia ja juot ihan rauhassa. :D Tuon lauseen jälkeen alkoi tuskanhuudot ja soitin sairaalaan kahden maissa. Käskivät tulla, kun siltä tuntuu, mutta ne ei kuulleet sitä huutoa ja tuskaa, kunnes suljin puhelimen. Sairaalalla sanoivat, et oisit pitäny niin kauan luuria auki, että supistus tulee ja olisivat kuulleet. :)

Google - baby feet


Kolmen jälkeen lähdettiin kotoa (joo miettikää!). :D Ja meinasin kaatua rapuissa, kun supistuksia tuli tosi tiuhaan, varmaan minuutin, välillä parin välein ja kesti puolisen minuuttia ainakin kerrallaan. Automatka oli järkky suoraan sanottuna, kun ei siinä voinut olla kunnon asennossa. Edessä oli kello ja matka tuntui kamalan pitkältä, vaikka todellisuudessa se on ehkä noin 20 min. Melkein käskin miestä ajamaan punaisia päin. :D Ärräpäitä kuului ja paljon.

Sairaalan parkkipaikalla oltiin siinä puol neljän aikoihin ja autosta päästyä kaikki ruoka tuli ylös. Muistan, kun kaksi ihmistä istui autossa ja katsoi sitä mun liikkumista ja voihkimista varmaan sillä silmällä, et "koitas nyt juosta tonne sisälle tai lapsi syntyy siihen". :D Kävin vielä aulassa vessassa ja siitä mentiin hissillä osastolle. Osastolla käskettiin odotushuoneeseen ja taas oli pakko mennä vessaan, kun tuntui, et jotain tulee ulos. Kätilö sitten tuli vihdoin ja totes, että "on kovasti ruuhkaa ja ensimmäiset ponnistajat pääsee huoneisiin." Mietin mielessäni, et okei siis kauan pitää odottaa!!!?? :DD

Mies oli niin ihanan kilttinä ja kuunteli vaan hoitajaa. Sit kävelin kaks metriä ja huusin kivusta, jolloin kätilö tajus, et "ok nyt äkkiä huoneeseen!" 7 cm auki. Siellä me sit oltiin tunti huoneessa, josta 30 minuuttia oli ponnistusvaihetta ja koetettiin pidätellä, että lääkkeet auttais (ja hitot eivät kerenneet) ja sit oli nyytti sylissä. :D Parilla ponnistuksella tais syntyä. Yks kätilö hoiti homman ja välissä kävi anestesialääkäri laittamassa epiduraalin. Kätilö vielä samalla koetti kirjoittaa koneelle tietoja ja mieskin joutui auttaa systeemien kanssa. :D Se muistutti melkein epätodellista synnytystä.

Välissä vielä huomattiin tiedoista mulla olevan joku bakteeri (GBS-tauti on B-ryhmän streptokokkibakteerija antibioottien tippumista piti odotella myös. Kerkesi onneksi vaikuttaa, eikä lapsi saanut tartuntaa. Nyt niillä on tiedot siitä onneksi. :)

Lapsivedet tuli ihan hetki ennen pään syntymistä. Epiduraali auttoi vaan reisiin ja jalkoihin. Musta niistä lääkkeistä ei ollut muuta hyötyä kuin että olin sekaisin kuin seinäkello ja silti sattui. Sain myös ilokaasua 50 % ja happea 50 %, mutta käytin sitä maskia puolet ajasta väärin, kun meni ohje vähän ohi. :D

Mutta mä selvisin ja mä voin vannoa, että kun se lapsi on maailmassa KAIKKI kivut häviää samantien. :) Pari pientä haavaa piti ommella ja paranin täysin parissa viikossa.

Anne Geddes

No tässä mun kokemus ja opetus siitä on, mitä lääkäritkin sanoi, että älä kuuntele liikaa neuvoja siitä, että odottele ja olet ensisynnyttäjä. Myös ensisynnyttäjän synnytys voi olla nopea! Ja itse kovana sinnittelijänä en edes tajunnut tilanteen vakavuutta tarpeeksi ajoissa. :)

Ja tässä vielä suunnitelmia miten olin kuvitellut kaiken menevän. Kuvittelin, että mä kotona käyn rauhassa suihkussa, makaan jumppapallon päällä (kuten teinkin näin), mennään ajoissa sairaalaan ja annetaan se paperi sinne, jossa on omia toiveita, menen ammeeseen, jos on tilaa ja mahdollisesti synnytän ammeeseen. :D No ei mennyt ihan suunnitelmien mukaan. :) Mietin, että jos tällä kertaa jättäisi jo ajoissa sen toivelistan sinne sairaalaan, niin siitä ois enempi hyötyä siellä kuin kassissa. ;)


Nyt perjantain viettoon! :) Kamalaa miten nopeasti nää päivät vilisee!

3 kommenttia:

  1. Heh, mulla oli kans kaikenmaailman suunnitelmat ammeessa makoilusta, lämpöpusseista ja keinutuolissa keikuttelusta.. Pakotin miehen vielä vääntämään itselleen eväsleipiä synnytykseen, kun ajattelin että siellä menee tuntikausia. :D Kipeät supistukset oli alkaneet heti aika tiheinä ja muutenkin järkkyinä n. klo 23, sairaalassa oltiin klo 02.05, poju maailmassa 30min ponnistusvaiheen jälkeen puoli viideltä aamulla. :) Toivottavasti seuraavan syntymässä kestäisi edes puolet tosta ajasta, että keritään koko synnärille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho :D joo sitä mäkin toivon. Mies tietty uskoi mua ja luuli, että vielä kestän kotona, kunnes sanoi viimein, että nyt haen auton ja mennään :D ens kerralla vois laittaa jo valmiiks ne vaatteet, joilla lähtee ettei tarvii vielä kipeenä vaihtaa :D no mitä näistä opittiin :) pitää vaan tajuta lähtee ajoissa, koska se aika voi oikeasti puolittua tai pitkittyä :)

      Poista
    2. mutta kyllä ne sairaalassakin kummasteli miten voi eka supparit loppua pitkäksi aikaa kuin seinään ja sit syntyykin noin nopee :D tai ymmärsihän ne sen tietenkin. ihan hullua :)

      Poista